sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Neljät sukat samaanaikaan

Kyllä. Minä sit aloitin viikonloppuna neljä sukkaparia. Opettelin vuonna 2006 Novitan ohjeella perussukan, jollaisia olen tehnyt kun sukkaa olen kutonut. Nyt olin viikonloppuna Lentävässä Lapasessa sukkakurssilla. Ajatuksena oli opetella erilaisia kantapäitä ja kokeilla kärjestä magicloopilla kaksi sukkaa samanaikasesti.













Jo lauantai-iltana totesin, että magicloop onkin helppoa ja näppärää ja tänään tiimalasikantapään jälkeen olen vakuuttunut, että jatkossa mun sukat syntyy yhtäaikaa varpaista varteen. Tykkään kovasti Lentävästä Lapasesta ja opettajana ollut  Kati Nuijanmaa oli myös miellyttävä uusi tuttavuus.


Lanka Online Supersocke




































Tiimalasikantapää, lanka Handu merinovilla/bambu

Ranskalainen kantapää, lanka Louhittaren Luolan Väinämöinen

Tänään oli pakko aloittaa toiset sukat varpaista ja kerrata, miten tuo aloitus tehtiin. Ostin myös tähän soveltuvat hienot KnitPro Karbonz 2.5 mm puikot. Lanka Wollmeise.

Ja viikonpäästä leffaan.