lauantai 26. lokakuuta 2013

Viikko 43

Sain unelmapaitani valmiiksi.

























Paidan suunnittelu lähti Villavyyhdin kesäakatemiassa elokuussa. Halusin tehdä täysin saumattoman raitapaidan. Lankaa mulla oli Rowan fine tweediä 12 kerää. Upeat värit.


















Jennin ja Tuulian avustuksella, sain suunnitelman valmiiksi ja innolla aloin neuloa.

Mutta vähän kainaloiden jälkeen, kun pääsin sovittamaan paitaa, totesin, että tulee vähän turhan väljä ja pelkäsin, että lanka loppuu. Sit sai paita nököttää keskeneräisten nurkassa.

Jossain vaiheessa innostuin jatkaan. VillaLankan Anna vinkkasi, että voinhan tehdä hihoihin kapeammat raidat, näin raitojen värien ei tarvitse olla identtinen etu- ja takakappaleen kanssa. Koska siis mulla oli paria sävyä keriä enemmän kuin toisia, raidoitus hihoihin tuli sen mukaisesti.























Kaikki lanka kului, jopa mallitilkku piti purkaa, mutta hihoista en saanut täyspitkiä. Ja eipähän jäänyt jämälankaa!

Ei tästä ihan mestariteosta tullut, mutta uniikki.

Sit olin keskiviikkona Varpulassa himmelikurssilla.






















En todellakaan halunnut tehdä himmeliä, vaan oppia tekniikan.






















Täytyy sanoa, että olki ei ole mikään suosikkimateriaali meikäläiselle. Se halkeilee helposti ja on siksi aika vaikea työstää. Oljet liotettiin ensin, jotta märkänä olisi helpompi askarrella. Lisäksi laitoimme olkien päihin vähän liimaa. Itse tein tällaisen ison ikkuna-tähden. Ja kurssilla oli kivaa, Varpulassa on aina mukava tunnelma.



























Tänään Egotrippin 20-vuotis juhlakonserttiin.