lauantai 28. joulukuuta 2013

Kinkun sulatusta

Ensin Antonin kanssa tunti maastossa.





















Oli aika jännittävää. Olin ekaa kertaa yksin. Anton oli kokoajan valppaana ja pari kertaa hirnui niin, että ajattelin sen kääntyvän ja laukkaavan kotiin.

Antonille riittää, että edes  Muppe on matkassa, niin se on rennompi, mutta mä en tykkää komentaa koiraa hevosen selästä. Meillä oli kuitenkin kiva käynti/ravilenkki, eikä edes satanut.




























Sit lähdinkin Mupen kanssa tunniksi metsään. Kinkut ja suklaa sulaa pikku hiljaa, vyötäröltä, toivottavasti.






















Ja vielä huom. huom. huom. Neulojille, Kimmelvilla lopettaa ja loput tuotteet vielä pari päivää edullisesti!

perjantai 27. joulukuuta 2013

Huovuttaminen on arpapeliä....

Olin ajatellut, että huovutan tämän pinnan vain pikkaisen, koska pidin neuleen pinnasta.

Mutta kuitenkin muistikuva oli, että mun pyykkikone huovuttaa huonosti ja oletin, että Wetterhoffin rohdinpellava ja kampavilla eivät huopuisi paljoa, joten pistin rohkeasti huivin 40 asteen kirjopesuun.

Ja liikaahan se huopui.




















Siitä tuli aavistuksen lyhyt ja kova.






















Malli: Moda 7/2013 neulehuivi 3, Seija Puusaari
Puikot: 6.0 mm
Langat: Wetterhoff Akseli 8 ja Veera





















Väri on kuitenkin upea ja sopii hyvin mun uuden takin kanssa. Valitettavasti tänään(kään) ei ollut päivävaloa, joten täytyy tyytyä sisäkuviin.

keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Neulominen tekee hyvää....

Olin viime kuussa Zentiinan "hyvänolon neulontakurssilla" ja siellä aloitin ihanan Noro-liivin.

Liivi on nyt valmis ja kyllä sitä hyvääoloa tätä neuloessa tulikin.







Ohje: Tiina Erkkilä-Wahtera
Lanka: Noro Silk Garden Lite, väri 2011
Puikot: 4.0 mm
Menekki: 400g


























En ole ihan vielä tottunut tuon liivin pituuteen, mutta Se just tekee siitä niin näyttävän luomuksen.

Onneksi joulupukki toi lisää Noroja ja taas on uusi rauhoittava neule puikoilla.



























Pari muutakin - bling bling - lahjaa on pakko esitellä. Arjalta sain toivesukat.





















Ja Marilta hauskat ajankohtaan sopivat korvikset.






















Sain vihdoinkin valmiiksi Seijapeen suunnitteleman Veera-Akselin.....





















....mulla oli siis kaunis, veikeäpintainen huivi, joka nyt koneesta otettaessa näyttää karmealta....siitä lisää myöhemmin.

Muppe on toistaiseksi jättänyt kuusenkoristeet rauhaan.




tiistai 24. joulukuuta 2013

perjantai 20. joulukuuta 2013

Viikko 51

Ihanaa, olen pitkästä aikaa ehtinyt istua ja kehrätä pikku-join kanssa.





















Kuitu on itse, Jacquardin happoväreillä, värjättyä Pirtin Kehräämön villaa.























Kertasin kaksinkertaiseksi.























Lankaa tuli yhteensä noin 165 g ja noin 240 m.




















Kertakaikkisen kaunis "Katjun uniikki" vyyhti.

Yhdet sukat valmistui vielä pukinkonttiin.






















Ja ihania lahjoja olen jo saanut. Outi-m:n herkullinen, tarkoin varjellulla reseptillä tehty suklaakakku pääsee jo huomenna kahvipöytään. Kiitos Outi kakusta....eikö sitä reseptiä vieläkään saa? Arja lähetti herkkukorin, siitäkin mantelit katosi jo kotimatkalla. Kiitos korista ja kovasta paketista, joka meni joulupukin säkkiin odottamaan aattoa. Mari toimitti tuon lähetyksen mulle ja  lisäsi sinne jotain omia paketteja, jotka nekin jätin odottamaan aattoa. Kortteja on tullut paljon - kyllä tää joulunaika on kivaa.

Pidin vielä duuniporukalle kässäillan, jossa teimme Noro kämmekkeitä. Minna antoi mulle kauniita virkattuja tähtiä - kuuseen kuulemma, mutta minäpä koristelin niillä jo keittiön. Kiitos Minna.























Joulun jälkeen bloggaaminen jatkuu säännöllisen epäsäännöllisesti sen mukaan kun on kerrottavaa ja otsikoinnitkin vaihtuvat toivottavasti mielikuvitellisemmiksi.

Rauhallista joulua.

perjantai 13. joulukuuta 2013

Viikko 50

Joulutunnelmaa hakemassa Münchenissä.

Christkindlmarkt, Marienplatz


































Viktualienmarkt






perjantai 6. joulukuuta 2013

Viikko 49

Ensiksi haluan ehdottomasti mainostaa ystävän kirjaa, joka on ilmestynyt niin viroksi kuin englanniksi.

Seampless knitting, Anna Verschik, voi ostaa  täältä.

Havahduin siihen, että joulukortit pitäis pikkuhiljaa tehdä.



















Nämä ovat siis askartelusavea, ei piparkakkutaikinaa.

Pukinkonttiin sukat.




















Lanka on VillaLANKAsta Sport -sukkalankaa.

























Myrskyn kaatama puu ja muita näkymiä lenkkipoluilta.





















Itsenäisyyspäivän kynttilät paloivat.

























Valitettavasti nämä yllättäen valuttivat.......ovat niitä Inkun Ideapajassa tehtyjä. Aiempina vuosina, mun kotitekoiset ovat palaneet paljon rauhallisemmin ja valuttamatta. Lienee steariini-parafiiniseossuhde ollut eri?

lauantai 30. marraskuuta 2013

Viikko 48

Tällä viikolla olen vain ja ainoastaan neulonut Noroja.





















Näitä hassunhauskoja kynsikkäitä valmistui jo kahdet.






















Yhteen pariin menee kerä Noro Silk Gardenia. Idean sain Zentiinalta.

Zentiinan kurssilla aloitin myös veikeän liivin, joka etenee mukavasti. Sen neulominen tuottaa minulle hyvää oloa. Ja on siis myös Noroa.

Tänään olimme Anna Tapion koulun joulukonsertissa ja -myyjäisissä.


























Piparkakkutalo lähti matkaan.





















Ihanaa tonttuilua havaittavissa, tää tonttu ainakin häärää sitä sun tätä. shhss....olkaa kiltisti.

Joulun odotusta

lauantai 23. marraskuuta 2013

Viikko 47

Norsuja! Kirjoneuleet ei oo mun juttu - edelleenkään.

Kokeilin tällaista pientä kuvaa, mutta pah. Toisesta norsusta tuli paljon isompi kuin toisesta  koska ekan tein liian tiukkaa ja toisen liian väljää.

Kuvan norsun ohje on täältä.




















Lanka on kyllä upea, itse kehrätty:  Pirtin Kehräämön hahtuvaa, jolla keväällä opettelin pikku-join rytmiin eli itse kerrattua.

Pikku-join kanssa saatiin lisää valmista. Kaksi upeaa vyyhtiä. Kuitu on Lanitium ex machinan, Lord of the Rings Grond, väri jacob ja kertasin sen kaksisäikeiseksi haavankääpällä värjättyyn Lucca extra finoon. On niin uniikkeja, että.

Yhteensä noin 200 g ja noin 400 m.
















Viikonlopun olen Zentiinan kurssilla, Ihanat naiset, ihanat langat, ihanat ideat.......herkkupöydän äärellä.










































Ekat piparitkin on jo paistettu........pikkujoulutunnelmiin.





sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Viikko 46

Työmatkalla tuli käytyä Joensuussa. Ja periaatteitteni mukaisesti, päivärahat jäi paikkakunnalle.





























Kävin Taitokorttelissa. Siellä oli mukava Patalappu näyttely. Taito Pohjois-Karjala haastoi neulomaan ja virkkaamaan patalappuja Pelatakaa Lapset ry:n hyväksi syksyllä 2013 ja sen tuotokset olivat esillä.






















Sieltä löytyi myös ideoita kuusen koristeiksi.







Meillä on sellainen avioehto, että aina kun käy Joensuussa, tuliaisena on tuotava karjanlanpiirakoita. Ne on nimittäin just parhaita, aitoja Joensuussa. Joten, minäkin aamulla kurvasin torin kautta töihin.





Matkakässänä mulla oli sukat. Junassa ne edistyi mukavasti ja valmistuivatkin loppuviikosta.



Lanitium ex machina, Glitter Sock, väri destination St. Peterburg


Jotenkin tuosta jouluisesta tunnelmasta jäi mieleeni kytemään idea huovutetuista lumihiutaleista. Mutta mulle kävikin niin, että kotona lankavarastoa penkoessa, EI löytynyt valkoista huopuvaa lankaa. Tällainen kylläkin.







Mun eka ja epämääräinen kehruutuotos. Tästä sit virkkaamaan lumihiutaleita ja....




... huovutuksen sekä koristelun jälkeen, inspiraatio katosi.









Loppuviikon olen ollut puolikuntoisena. Torstai meni nukkuessa mutta eiköhän tämä tauti ollut jo tässä.

Kauluri valmistui omista kehruista, kuidut Lanitium ex machina Fable ja Lord of the rings.












Lauantai-iltana olin VillaLANKAn neulojien nyyttäreillä. Siellä oli paljon herkkuja tarjolla ja lämmin tunnelma.



Neuloa ois saanut koko yön, mutta mä en jaksanut, varmaan tuo flunssakin vielä painoi. Mun miittikässänä oli sukat tyttärelle. Joka siis perjantaina ilmoitti, että tarvii sukat mukaan maanantai aamuna. Sellaiset sukat, joissa on lyhyt varsi. Siispä nämä sit saa kelvata.

Regia Fluormania Color.

VillaLANKAsta löytyi myös mun uus - talvikauden - käsilaukku. Tää on vaan niin ihana.



Anton on arjessa mukana. Koiratäti kävi taas kuvaamassa meitä.



Gadgetissa oli virhe