torstai 3. syyskuuta 2009

Ekaa kertaa ratsailla

Työporukalla lähdettiin islanninhevosilla vaeltamaan. Olen niin useasti pohtinut, että kiva ois lähtee vaeltamaan issikoilla. Vaikka en ole koskaan aiemmin ollut hevosen selässä, päätin uskaltaa mukaan. No, issikka on todella paljon pienempi kuin viimejouluinen norsu….ajattelin, että ehkäpä nyt uskaltaisin selkään.

Aluksi meille kerrottiin perusteita; miten päästään selkään, miten pidetään ohjat ja miten saadaan hevonen eteenpäin, kääntymään ja pysähtymään.



Sitten vaan ratsaille ja jonoon.


Jonossa oli 15 hevosta ja nämä issikat ovat niin leppoisia, että vaikka turpa oli toisen hännässä, ei se häirinnyt. Matkalla kokeilimme ravia, tölttiä ja osa jopa laukkasi. Mun ravaaminen jäi pariin askeleeseen, tunne tuli, että nyt tipun.




Kaiken kaikkiaan olimme vajaa 2 tuntia hevosen selässä. Ja kun pääsin alas sieltä, tuntui niin jaloissa kuin pehvassa, että jotain on tullut tehtyä. Mun hevonen tiesi selvästi, että ekakertalainen on kyydissä, aluksi sain apuja taluttajalta ja loppu puoliskon ratsastin jo itse, mutta kyllä Hela meni niin kuin halusi. Jonossa oli turvallista mennä, vauhti oli rauhallinen – pieni kipinä jäi nyt itämään! Lopuksi ruokailimme ja saimme kuulla Mintzun kertomuksia islanninhevosista. Oli kiva iltapäivä!

Talli järjestää vaellusten lisäksi, tunteja ym. mukavaa
http://www.mintzu.net/?Etusivu

Mulla on haaveissa päästä Islantiin ja kiva olisi siellä käydä uudestaan ratsailla. Löysin netistä linkkejä vaellustalleista. Onko jollakulla kokemuksia Islannista?
http://www.visiticeland.com/infosearch.asp?cat_id=222&area=&type=&subtype=&keyword=horse

Issikat wikipediassa.